Kotiäidin aikataulu määräytyy pienen elävän tikittävän aikapommin määrämässä tahdissa. “Syö sinä ensin, että ehdit”. Vielä ehtii ainakin aloittaa tiskikoneen tyhjennyksen. “Ehtiiköhän käydä suihkussa?”
Ehdinköhän blogata tämän ohikiitävän ajatuksen…
Monet sanonnat ovat saaneet jollain tavalla havainnollistusta tai uutta oivallusrikasta sisältöä tässä viimeisen parin viikon aikana:
- Ääntä kohti!
- Vasemmalla kädellä tehty.
- Äiti on vähän väsynyt.
- Ei tullut lasta eikä paskaa.
- Kyllä luonto tikanpojan puuhun ajaa.
- Aika parantaa haavat.
Nostan hattua meille kaikille synnyttäneille.
Sanat ei tahdo riittää, joten sanotaanko vaan, että melkoinen elämysmatka tuo raskaus, synnytys ja äitiys… Ei tartte lähteä kiertämään maailmaa, jotta kokisi jotain extremeä…
Kidutuksesta – äärettömään onneen.
Olisikohan tämä asia nyt mahdollista laputtaa ja laittaa hyllylle muiden muistojen joukkoon?
Miten niin kauheasta asiasta voi seurata jokin niin käsittämättömän ihana asia?
Toisaalta mitään helposti saavutettavaa kannattaako tavoitellakaan?
Tultiin eilen sairaalasta nyytin kanssa kotiin. Nyytistä kääriytyy esiin maailman ihanin pieni mies. Äidin ja isän sydämet pakahtuvat. Selvästikin tässä on risteys myös blogin elinkaaressa. Vauvajuttuja ja kakkavaippajuttuja inhoavat voivat suksia suolle. Blogi meni koteloon ja esiin kuoriutui pienen ihanan miehen fanitussivu.
Työmatkani on näppärät 3,2 km. Talvella kuljin sitä kävellen (talvipyöräily kaatumisriskeineen on kauhistus) ja keväällä pyörällä kunnes vauvamaha alkoi häiritsemään. Mitäpä sitten kun ei enää kävely ja pyöräily sujunut?
Tilasin polkupyorakauppa.fi kautta potkupyörän; Kickbiken.
Olisin halunnut tyttömallin (City G4), mutta sitä ei ollut saatavilla (tilanne kevät 2011). Kickbike Sport G4, sentään punaisena, tuli siis taloon. Toimitus tapahtui rivakasti linja-autoaseman Matkahuoltoon. Se oli paketoitu kelmuun. Käyttövalmiiksi Janne laittoi sen suoristamalla tangon ja vääntelemällä jotain muita juttuja kohdilleen.
Ensikokemus pyörän päällä oli ahdistava. Ei hitto, tälläkö pitäisi potkutella? Ajoasento tuntui oudolta. Pyörä heijasi puolelta toiselle. “Väärän” jalan käyttäminen potkutteluun aiheutti vielä enemmän heijausliikettä. Potkupyörällä menoon tottui kuitenkin tosi nopeasti, kun vaan lähti liikkelle työmatkoja potkimaan. Potkupyörällä ajo on opeteltava siinä kuin polkupyörälläkin ajo. Tosin oppiminen tapahtui nopeasti – loppu ekasta työmatkasta sujui jalan vaihtamisineen helposti.
Toinen asia on vielä henkinen kantti. Ihmiset katsovat. Tietysti vauvamaha tuo oman prosentuaalisen lisänsä tuijotusten määrään. Joka tapauksessa pidin mielessä, että katsominen ei haittaa ja katseet osoittavat vain positiivista uteliaisuutta. Ekalla työmatkalla kuulin ohimennen likkojen kommentoivan keskenään “Mäkin haluan tuollaisen!”. Samaa suhtautumista suosittelen muillekin potkupyörän hommaaville!
Onko potkupyörällä meneminen kulkuneuvon kuljettamista vai kävelyn apuväline? Mielestäni kyseessä on kulkuneuvon kuljettaminen, ja tämä tarkoittaa sitä, että sillä kuljetaan pyörätiellä tai ajoradalla. Lisäksi tulee käyttää polkupyöräkypärää. Puhumattakaan liikennesääntöjen noudattamisesta. Ongelmana suuntien viittomisessa on, ettei pysty irrottamaan tangosta toista kättä viittomista varten. Tämä johtaa siihen, että potkupyöräilijän kannattaa olla erityisen varovainen risteystilanteissa. Mieluiten tulee noudattaa lasten ohjeistusta pyöräilyyn, eli hoidetaan risteysajot 90 asteen kulman periaatteen käännöksillä.
Potkupyörällä pääsee lujaa, jos on jalka- ja pakaralihaksissa ruista. Mutta sillä ei tarvitse mennä lujaa ja silti pääsee mukavasti eteenpäin. Ylämäetkin menevät helpommin potkuttelemalla kuin kävelemällä. Kilometrivauhtia en ole mitannut, mutta se on kävelyn ja pyöräilyn välimaastossa.
Ainakaan näillä minun matkoillani 3,2 km x 2 /pvä ei alussakaan tullut ihmeempiä kramppeja lihaksiin, vaikka ainakin juoksun harrastamisen aikoinani pohkeet olivat kramppiherkät. Joten veikkaisin, että jos on hiukankin hyötykävelyä/pyöräilyä taustalla, niin ei tarvitse pelätä penikkatautia tai muita oireita potkupyöräilyä aloitellessa. Mutta jos ei ole harrastanut mitään, voi varmasti odottaa että jonkinlaista lihaskipeilyä alussa on, ennen kuin tottuu, aivan kuin kävelynkin aloittamisessa.
Potkupyörä on hyvä vaihtoehto kun haluaa päästä nopeasti “jalan”, mutta kävely tai pyöräily ei syystä tai toisesta ole vaihtoehtona. Lisäksihän se on hyvä vaihtoehto juoksulihasten treenaamiseen ilman polvelle tulevaa iskunomaista rasitusta. Samoin se on hyvä vaihtoehto jos haluaa lenkittää koiraa kunnolla, mutta ei koiran vikuroivan luonteen vuoksi ihan pyörän päältä käsin kaatumisriskin vuoksi uskalla tehdä, eikä oma kunto salli juoksemista sen kanssa.
Minua jäi ihan kaivelemaan Hesarin taannoinen uutisointi siitä, että kaupunkilaisten hiilijalanjälki olisi sittenkin isompi kuin maaseudulla asuvien. Uutisessa oli jotain siitä, että kaupunkilaiset shoppaavat ja syövät ravintoloissa. Ja kaikki tämä törsääminen ylellisyyteen nousisi merkittävämmäksi tekijäksi jalanjäljen laskemisessa kuin se, että ympäristökunnista rampataan yksityisautoilla isojen kaupunkien keskustoissa töissä.
Silloin en nopeasti googlaamalla löytänyt alkuperäistutkimustakaan netistä, että olisin voinut tarkistaa, että keitä olivat miehiään tällaisten tutkimustulosten aikaansaajat…
Nyt kun googletin uudestaan, löysin Osmo Soininvaaran (GO OSMOT! =) postauksen, jossa kritisoidaan rankalla kädellä kyseistä uutista ja tutkimusta. Ah, kiva että joku muukin oli huomannut – ja jopa jaksanut selvittää asian perusteellisemmin.
Luottamukseni urbaaniekologiseen elämäntapaan on palautettu! ;D
Meillä on kouluja joihin ei saa pyöräillä… — Keskustojen ulkopuolella — kouluun ja harrastuksiin mennään kyydeillä…—Manifesti lasten ja nuorten liikkumisesta on oikeilla jäljillä. Hieman on mielestäni turhaa ulkoleikkien romantisointia ja ihan samaa mieltä en ole viihde-elektroniikan ja videopelien syyllistämisestä. Tässä on vastakkainasettelun sijasta kyse tasapainon löytämisestä fyysisten ja henkisten (virtuaalisten) virikkeiden välillä.
Manifestissa todetaan, että vanhemmilla on suuremmat resurssit huolehtia lastensa turvallisuudesta kuin ennen. Ja tämähän näkyy koulujen ja urheilupaikkojen pihoilla rallina jälkeläisiä tuodessa ja haettaessa koulusta ja treeneistä. Eikö lapset voisi kävellä kouluun? Tai pyöräillä treeneihin? Pelätään että lapsi joutuu onnettomuuteen, mutta kuitenkin, kuten manifesti sanoo osuvasti Turvallisinta on, että lapsi liikkuu.
Usein lasten kyyditykset ovat vieläpä vanhempien ilmoittamina esteinä sille, että miksi he eivät itse voisi kulkea kevyillä muodoilla töihin. Ei ehditä pyöräilemään työmatkoja, koska on kiire hakea lapset koulusta ja viedä heidät balettiin tai uimakouluun. Tässä syntyy noidankehä, jossa omalla esimerkillään vanhemmat näyttävät lapsille, että on ok kulkea autolla kaikki matkat. Ja lapsista tulee nuoria ja itse vanhempia, jotka taas kulkevat mopolla tai yksityisautoillen kaikki matkat.
Lasten hyötyliikunnan lisäämisessä vanhempien roolin ohella merkittävä seikka on kuntien päätökset kyläkoulujen lakkauttamisista… Yhdyskuntarakenteen tulisi tarjota hyötyliikkumismahdollisuuksia kouluihin, kauppoihin, kirjastoihin ja liikuntasaleille. Valitettavasti useimmat kunnat kuvittelevat säästävänsä rahaa lakkauttamalla sivutoimipisteitä.
Tarvitseeko vieläpä kaikkien lasten harrastaa? Tai ainakaan harrastaa lajia, jossa on treenit enemmän kuin kerran viikossa? Jos on pyöräillyt 3 km koulumatkan molempiin suuntiin, niin on jo päivän liikuntatarve täytetty. Aikaa jää läksyille ja niille manifestin ihannoimille ulkoleikeille ja myös videopeleille.
Osmon jengiin on tosiaan odotettavissa ensi kuun lopulla lisäystä. Saa göötti laumaansa lisäjäsenen, elikäs pieni poika tupsahtaa tänne sirkuksen jatkeeksi. Lemmikkien rooli vauvan saapuessa askarruttaa, ei minua ihmeemmin, mutta muita kyllä. Luulenko että koira on mustasukkainen vauvalle? Neuvoja annetaan. Koiralle pitää tuoda vauvan vaippaa synnytyslaitokselta haisteltavaksi. Koiran pitää antaa tutustua vauvaan heti kun se tulee kotiin. Koiralle pitää osoittaa, että vauva on hierarkiassa ylempänä kuin se itse.
Varoituksia kissojen aiheuttamasta uhasta vauvalle annetaan. Kissat tykkäävät lämpimästä, ja voivat mennä vauvan päälle siksi nukkumaan. Kissat tykkäävät maidonhajusta ja voivat vahingoittaa vauvaa jos ne menee siksi sen päälle. Kissa-tappaa-vauvan-fobiasta tietoiset vauvantarvikevalmistajat tiedostavat tämän, ja pinnasänkyihin myydään verkkoja, ettei kissa mene makaamaan vauvan päälle.
Onneksi Osmo on lapsirakas ja hierarkiassa jo valmiiksi pahnan pohjalla (toivottavasti)… Onneksi Otto ja Venla ovat ihan normaaleja kotikissoja, eivätkä (tietääkseni) harrasta muhkuraisten sätkivien kitisevien alustojen päällä makoilua. :)
